4.11.2005

Sisämaan yöjunaliikenne jatkuu syksyyn 2006 saakka

Sisämaan yöjunavuorojen liikennöinti jatkuu syksyyn 2006 saakka, kertoi liikenneministeri Susanna Huovinen vastatessaan kirjalliseen kysymykseen eduskunnan kyselytunnilla. VR olisi halunnut lakkauttaa yöjunavuorot väleiltä Helsinki-Kuopio-Oulu ja Joensuu-Tampere-Turku jo vuoden 2006 alussa. Yöjunavuorot aiotaan kuitenkin edelleen lakkauttaa syksyllä 2006 oikoradan avautumisen yhteydessä, jolloin junayhteydet Itä-Suomeen nopeutuvat merkittävästi.

Liikenneministeriön mukaan sisämaan yöjunaliikenne palvelee tällä hetkellä mm. opiskelijoita ja lomamatkailijoita, joiden liikkumisen kannalta liikenteen aikaistettu lakkauttaminen olisi ollut kohtuuttoman hankalaa. Myös lakkauttamisesta saatava taloudellinen hyöty olisi jäänyt vähäiseksi, koska poistuvien vuorojen tilalle olisi pitänyt ostaa jonkinlaista korvaavaa liikennettä. VR esitti korvaavia pikajunayhteyksiä Kouvolasta Helsinkiin ja Turusta Tampereelle.

Yöjunat aiotaan edelleen lakkauttaa syksyllä 2006. Tällöin niiden liikennöinnistä aiheutuvat kulut pomppaisivat VR:n mukaan nykyisestä 4,5 miljoonasta eurosta vuosittain 10 miljoonaan euroon. VR arvioi, että puolet nykyisten yöjunien makuuvaunumatkustajista ja kaikki yöjunien päivävaunumatkustajat siirtyisivät käyttämään nopeutuvia päiväjunayhteyksiä. Liikenneministeriö on tyytymässä VR:n arvioon, eikä aio jatkaa yöjunavuorojen ostamista oikoradan avautumisen jälkeen.

Itse olen usein matkustanut yöjunien päivävaunuissa, enkä ole siirtymässä päiväjunien matkustajaksi koska ne eivät usein aikatauluiltaan sovi kulkemiseeni. Tuskinpa sopivat niillekään matkustajille, jotka matkustavat vaikkapa aamuyöstä Jyväskylästä Jämsään tai Kuopiosta Lapinlahdelle ja Siilinjärvelle. Ainakin näillä väleillä baarista on usein kotiuduttu yöjunalla.

Yöjunavuorojen lakkauttaminen hankaloittaa monien matkustamista. Joensuusta ja Kajaanista on hankalampaa päästä aamuksi Helsinkiin. Lentoyhteydet ovat junalla matkustamista reippaasti kalliimpia ja ympäristön kannalta huonompi vaihtoehto.

Yöjuna Mikkelissä lokakuussa 2005.
HPIM3355. Yöjuna Mikkelissä

30.10.2005

Eit-vaunuja Hakan Cup-junassa

Lauantaina iltapäivällä noin klo 15:40 Helsinkiin saapui harvemmin nähty junavuoro: jalkapallojoukkue Hakan kannattajien perinteinen Cup-juna Valkeakoskelta. Hakan finaalipaikka varmistui vasta tiistaina, mutta tiukasta aikataulusta huolimatta juna keräsi ainakin 550 Hakan fania kannustamaan joukkuetta finaalissa TPS:ää vastaan. Tilausjunassa oli 11 sinistä vaunua, myös kolme harvemmin käytettyä Eit-vaunua, Eit 23121, Eit 23114 ja Eit 23104.

Kävin pikaisesti kurkistamassa sisälle Eit 23121-vaunuun, mutten harmikseni saanut onnistuneita kuvia kun vakaata alustaa ei pikaisesti löytynyt. Aikaa oli kovin vähän, vaunujen ovet käytiin pian sulkemassa. Otin useamman kuvan ulkoa toiselta laiturilta, ovia sulkenut VR:n ihminen vilkaisi kuvaajaa junasta uudemman kerran.


Eit-vaunu #23121 ulkoa.
HPIM6659. Eit-vaunu Helsingissä

Eit-vaunu #23104 ulkoa.
HPIM6651

Tavallisempi sininen vaunu ja Eit-vaunu.
HPIM6654. Hakan Cup-juna Helsingissä


Paluumatkalle junalla on lähtenyt iloisia faneja: Haka voitti Turun Palloseuran Cup-finaalissa maalein 4-1.

Vaunut.org: Kuva FC Hakan Cup-junasta Toijalassa.

15.10.2005

Yöjuna sumussa Mikkelissä

Helsinki-Kouvola-Kuopio-Oulu -yöjunaan P81 nousi Mikkelistä ehkä muutama matkustaja, pois jääneitä en ehtinyt näkemään. Torstain myöhäisiltana Mikkelin asemalla oli muutoinkin varsin tyhjää ja hiljaista.

Yöjuna pysähtyneenä sumussa.

HPIM6347, 141005


HPIM6349, 141005

Baari- / ravintolavaunu Rbkt 26901, suljettu Kouvolasta alkaen.

HPIM6357, 141005


HPIM6358, 141005


HPIM6354, 141005

Konduktöörivaunu Fot 23904.

HPIM6359. Yöjuna Mikkelissä

Kaikki oli sumusta märkää. Juna lähti kello 01.37 aikataulunsa mukaan.


Myös aseman edustalla oli sumeaa.

HPIM6365. Mikkelin asema sumussa

1.7.2005

Makasiiniraide 2005: Sileäkattovaunut sinnittelevät vielä

Kesällä 2005 Makasiiniraide-sivustolla sileäkattoisista vaunuista käytyä keskustelua.

Viima kirjoitti 4.7.2005:

Huomasin Eit 23060:n 1.7 perjantaina Jyväskylä-Vaasa-junassa H445. Vaunu oli harmi kyllä suljettu, joten sinne ei päässyt. Vaasassa se hinattiin varikolle kun sama junarunko muuten palasi takaisin Jyväskylään. 23060 oli liikenteessä ainakin 17.6, jolloin se oli P43 Helsinki-Vaasa-junassa lisävaununa Provinssirockin takia. Matkustinkin juuri tällä vaunulla Helsingistä Seinäjoelle.

1.7.2005 illemmalla illemmalla havaitsin jonkin tasakattoisista Eift-vaunuista Oulussa, seisoi sivuraiteella nelivaunuisessa pikajunanrungossa, jossa oli ainakin Fot-vaunu, muita en ehtiny huomata.

Provinssirockin aikaan Eit-vaunuja oli ainakin Vaasa-Jyväskylä-iltajunissa sunnuntaina 19.6. H448-junassa Vaasasta Jyväskylään oli viimeisenä vaununa Eit 23093 ja toiseen suuntaan menneessä H449-junassa oli Eit 23104.

Loput viestit ovat muiden kirjoittamia. Liitän kuitenkin joitain poimintoja niistä tähän, koska itse foorumi viesteineen on sittemmin poistunut verkosta ja aihe on kiinnostava.

jph9519 kirjoitti 7.1.2005:
"Näin tuossa hiljattain vanhimman liikenteessä olevan Eit-vaunun eli 23044:n Ilmalassa erotettuna muista vaunuista, joten vaikutti siltä, että se olisi jo päätynyt romujonoon. Mutta eipä hätää, se oli nyt ilmestynyt 81/84:n toiseen runkoon ja palaa ensi yönä Oulusta Helsinkiin 84:ssa. Muita junia, joissa on vielä Eit, ovat ainakin 23/22, 43/44, 51/54 ja ravintolaton Turku-Tampere-junarunko. Muita havaintoja?"

Vek89 kirjoitti 5.7.2005:
"1.7 illemmalla illemmalla havaitsin jonkin tasakattoisista Eift-vaunuista Oulussa, seisoi sivuraiteella nelivaunuisessa pikajunanrungossa, jossa oli ainakin Fot-vaunu, muita en ehtiny huomata."

"Joo minä oon pari kertaa nähnyt täällä Savon radalla pyörivän noita Eiftejä, 23415 oli 30.6. junan P73 viimosena vaununa ja 1.7. 23416 oli myös 73ssa, mutta kolmantena vaununa. Toivottavasti ne pysyisivät siinä rungossa vielä viikonloppuun, jolloin tulee matkustettua junilla 80/73

Eittejä pyöri myös täällä vähän aikaa sitten, viimeinen havainto taitaa olla 23095stä junassa 976, mutta nyt on sekin hävinnyt jonnekin
Onkos jollain tosiaan havaintoa tosta 23044stä, onko se jo Myllyojalla vai pyöriikö se vielä jossain? Olis vielä mukava tavata kys. vaunu..."

Karelia Express kirjoitti 7.7.2005:
"Eit- ja Eift-vaunuille astui käyttökielto voimaan 1.7. alkaen, lukuunottamatta vaunuja 23104, 23114 ja 23121, jotka tulevat säilymään varavaunuina hieman pitempään. 23044 löytyy Ilmalasta."

21.6.2005

Lähijuna Lahden asemalla elokuussa 2004

Lähijuna Lahden asemalla kahtena kesäisenä iltana elokuussa 2004. Tässä vaiheessa Lahden asemalla ei vielä oltu tehty näkyviä, oikoradan avaamista ennakoivia muutostöitä. Ja tähän aikaan itselläni oli pulaa kuvien säilytystilasta, joten kuvia ei voi juurikaan suurentaa.

Lähijuna Lahden asemalla, Vesijärvenkatua.

HPIM1909. Commuter train in Lahti

HPIM1910. Lähijuna Lahdessa


Toinen lähijuna edelleen Lahden asemalla, mutta hieman myöhemmin elokuussa 2004.

HPIM2047. Train in Lahti

HPIM2044. Lahdessa

Lisää aiheesta: Lahden rautatieasema jo 70-vuotias (06/2005)

Merkintä lisätty blogin arkistoon huhtikuussa 2008.

20.6.2005

Lahden rautatieasema jo 70-vuotias

HPIM2913. Lahden asema
Lahden asema - isompi kuva.

Lahden rautatieasema juhlii kesäkuussa 2005 70-vuotista taivaltaan. VR:n arkkitehti Thure Hellströmin suunnittelema Lahden nykyinen rautatieasema vihittiin käyttöön 17.6.1935. Asema on järjestyksessään kolmas, 1870-luvun alussa valmistunut ensimmäinen asema paloi oltuaan käytössä vasta muutaman vuoden. 1874 valmistunut uusi asemarakennus palveli nykyisen valmistumiseen asti. Tämä asemarakennus on ilmeisesti purettu tai siirretty toisaalle? Ainakaan muistaakseni nykyisen aseman läheisyydessä ei ole toista, vanhempaa asemarakennusta.

Rautatieaseman läheinen, Vesijärvenkadun toisella puolella oleva, puiston ympäröimä rakennus on 1912 valmistunut asemapäällikön talo. Molemmat rautatierakennukset on arvotettu maakunnallisesti merkittäviksi kulttuurihistoriallisiksi kohteiksi.

Kesällä 2005 Lahden asema-alue on suurten muutostöiden kohteena. Aseman laiturit korotetaan ja raidejärjestelyjä muutetaan syksyllä 2006 käyttöön otettavan oikoradan vuoksi. Uudet asemalaiturit katetaan, ja laitureiden kulkureittejä ja asematunnelia uudistetaan. Nykyiset asematunnelista laitureille vievät portaat ovat jyrkät ja ruuhkautuvat helposti.

Lahden rautatieaseman Kouvolan puoleisia raiteita.
HPIM2062. Lahti ennen

Lisää aiheesta: Lähijuna Lahden asemalla elokuussa 2004.

Kuvia pohjoisosan portaikoista kesäkuussa 2005 graffitiblogissa. Osa 2.

Merkintä lisätty blogin arkistoon huhtikuussa 2008, samalla poimittu rautatieaseman tiedot Matkaan-lehden 6/2005 artikkelista.

17.6.2005

Uudet kiskobussit raiteille

Ensimmäinen VR:n uusista, Dm12-mallisista kiskobusseista aloitti liikennöintinsä Pieksämäen ja Joensuun välillä 17.5.2005. Uudella kiskobussilla ajetaan aluksi vain hiljaisempia vuoroja maanantaista torstaihin, muulloin liikennöidään edelleen vanhemmilla sinisillä vaunuilla ja dieselvetureilla.

Uusia kiskobusseja tulee VR:lle syksyn 2005 ja talven 2006 kuluessa kaikkiaan 16 kappaletta. Uusilla kiskobusseilla on tarkoitus korvata nykyistä veturivetoista junakalustoa hiljaisilla rataosuuksilla. Kiskobusseilla aiotaan tulevaisuudessa liikennöidä Pieksämäen ja Joensuun välisen liikenteen lisäksi väleillä Iisalmi-Ylivieska, Joensuu-Nurmes, Parikkala-Savonlinna, Karjaa-Hanko ja Haapamäki-Tampere.

Dieselkäyttöisessä kiskobussissa on 63 istumapaikkaa, ja useampi kiskobussi voidaan liittää yhteen istumapaikkojen lisäämiseksi. Tällöin vaunusta toiseen ei kuitenkaan pääse liikkumaan kuin ulkokautta, junan ollessa pysähtyneenä. Uusien kiskobussien huippunopeus on 120 km/h. Kiskobussi kiihtyy ja hidastuu veturivetoista junaa nopeammin, ja on VR:n mukaan kokonaiskustannuksiltaan veturivetoisia junia edullisempi.

(Tiedot on poimittu Matkaan-lehdessä 6/2005 olleesta artikkelista.)

10.6.2005

Onkamon rautatieasema

Onkamon rautatieasema sijaitsee Tohmajärven kunnassa Joensuu-Parikkala -välillä Karjalan radalla. Seisakkeen palveluihin kuuluivat katos, kuulutuslaitteet ja hiekoitushiekka-astia.

Henkilöjunien pysähdykset Onkamossa lakkauttiin kesäkuun 2005 alussa. Asemalla pysähtyi tuolloin päivittäin yksi pikajuna suuntaansa.

Onkamon seisake kesäkuussa 2005. Kuva isompana.

HPIM3263. Onkamossa


Onkamon seisakkeen eteläreunaa. Isompana.

HPIM3264. Onkamossa

3.6.2005

Lomapassimatka Pieksämäki-Joensuu-Tikkurila

2.6.2005. Rivakka aamu. Polkaisin vauhdilla rautatieasemalle ja ostin Lomapassin.

10:54 Mikkeli, IC71
Viimeinen vaunu, jossa menin tyhjään tupakkahyttiin, ihan junan loppuun. Tupakalla käväisi englantia puhunut nainen, jouduin pyytelemään tulta. Käväisin piakkoin ostamassa ravintolavaunusta tulitikut, kun siellä ei muitakaan tulentekovälineitä myyty. Tikutkin vasta iän kysymisen jälkeen.

Ravintolavaunu oli pikajunan sellainen, ja aiempi kaksikerrosvaunu oli IC2-juniin tehty sisältäen siis konduktöörin tilat ja kärrymyynnin kylmätilat kaksikerrosjunia varten. Tavallisissa IC-junissa ei kärrymyyntiä enää noin pariin vuoteen ole harrastettu. IC71-junassa oli 6 vaunua.
11:37 Pieksämäki

Haukivuoren aseman laitureita. Suurenna kuvaa.

HPIM3202. Haukivuoren laituri


Taajamajuna Pieksämäeltä Joensuuhun Pieksämäellä, raiteella 6. Isompi kuva.

HPIM3204. Taajamajuna Pieksämäellä, lähdössä Joensuuhun


11:47 Pieksämäki H851, vaununa 23522 EFit
Jäin viimeiseen, konduktööri- ja matkatavaraosastolliseen vaunuun. Tilaa junassa oli kiitettävästi.

Raiteita Huutokoskella. Isompi kuva.

HPIM3208. Huutokosken raiteita


Savonlinnaan ja Joensuuhun vievien ratojen risteys Huutokoskella.

HPIM3212, 020605


Varkauden jälkeen on pieniä kolkuttavia pätkiä ja hienoja järvimaisemia, 30 km/h rajoitus sulkujen / kanavan kohdalla.

Maisemaa Varkauden jälkeen.

HPIM3219, 020605


Vihtarissa odoteltiin vastaantulevaa, hieman myöhässä olevaa H852 -junaa. Uskaltauduin mainitsemaan konduktöörinaiselle että voisin ottaa muutaman kuvan, hän ohjasi aseman puolelle ja jäi itse päivystämään toisen puolen ovelle odotellen vastaantulevaa junaa. Harmi, etten tajunnut junakohtaamista ja otin vain pari kuvaa ja kiirehdin takaisin sisälle. Ulkona olisi ehtinyt kierrellä vaikka miten, juna kun saapui 13:06 ja lähti vasta 13:14. Vastaantulleessa junassa oli myös kolme sinistä vaunua.

Taajamajuna Vihtarin asemalla. Isompi kuva.

HPIM3232. Taajamajuna Vihtarin asemalla


Juna tuntui liikkuvan erityisen rivakkaa vauhtia, varmaan myöhästymisestä johtuen. Joensuun lähestyessä menin katsomaan junan takaikkunasta ja juttelin konduktöörin sitten siinä kuvaamisesta ja digikuvien hankalasta säilyttämisestä. Hän kysäisi, olinko jo kiskobussiin ehtinyt tutustua, kerroin että en, ja tärkeämpää olikin nyt ehtiä kuvaamaan tätä vanhempaa kalustoa ja ratojakin, kun kiskobussista ei ratoja sitten kuvaillakaan yhtä helposti. Kuulemma se voi sieltäkin joskus olla mahdollista takaohjaamon kautta.

13:55 Joensuu. Keskustassa ja levykaupassa käväisyn jälkeen kiirehdin Joensuu-Helsinki -pikajunaan.

Pikajuna P10 Joensuun asemalla. Isompi kuva.

HPIM3240. Pikajuna Joensuussa

Asemalla tehtiin ratatöitä, raiteella 5 seisoi Helsingistä saapunut IC3 matkustajien kanssa. Vaihdetöiden vuoksi juna ei päässyt tuloraiteelle, joten matkustajat joutuivat odottelemaan junassa. Ymmärrettävä juttu, mutta moni siinä junassa ollut muistanee VR:n kyseisestä älyttömyydestä tulevaisuudessa. Juna seisoo asemalla vartin, muttei matkustajia päästetä ulos kun kohdalla ei ole laituria. Kolmen aikoihin IC3 veturinvaihtelun jälkeen jatkoi aseman pohjoispuolelle ja peruutti sieltä sitten kakkosraiteelle ja matkustajat pääsivät lopulta pois junasta.


15:00 Joensuu, P10
Tämäkin juna poistui asemalta peruuttamalla sillalle, missä suunta vaihtui oikeaksi ja asema ohitettiin varikkoa lähempänä olevien raiteiden kautta. Istuin viimeisessä vaunussa, sen loppupään neljän istuttavilla paikoilla. Mietin että ehkä Joensuussa törmää johonkuhun tuttuun sattumalta, ja Ossi osuikin samaan junanvaunuun. Provinssista juteltiin ja muustakin jonkin aikaa, mukava oli törmätä.

- Hammaslahden asema.
- Onkamon rautatieasema
- Saaren seisake huhtikuussa 2005.

Saaren seisake.

HPIM3267, 020605


Pikajunat kohtaavat Parikkalan asemalla, kuvat erillisenä merkintänä.

Rautjärven ja Imatran väliä oli ratatöitä, Imatralta ja Joutsenosta lähdettiin taas vartti myösähhä. Lauritsalan kohdalla pusikosta juoksi radalle pari pikkupoikaa jonkin aseennäköisen jutun kanssa. Loppumatkalle itselläni ei ollut suunnitelmaa enkä mitään soveltuvaa lisäreissua keksinyt.

Lahti, vasemmalla Tolstoi-juna Moskovaan.

HPIM3288, 020605


20:09 (20:19) Tikkurila.

Loppumatka Tikkurilasta Mikkeliin.

Pikajunia Parikkalan asemalla

Pikajuna P10 Joensuusta Helsinkiin Parikkalan asemalla kesäkuussa 2005. Isompi kuva.

HPIM3273, 020605


Parikkalan asemalaituri, vasemmalla pikajuna Helsinkiin, oikealla pikajuna Helsingistä Joensuuhun. Isompi kuva.

HPIM3275, 020605


Parikkalan asema jäämässä taakse. Isompana.

HPIM3278, 020605


Parikkalan asemalaituri. Isompi kuva.

HPIM3279. Pikajuna Parikkalassa


Parikkalan asemalle jääneitä matkustajia. Isompana.

HPIM3280. Pikajuna Parikkalassa


Parikkalan asema jäämässä taakse. Tällöin asemalla taisi toimia vielä VR:n lipunmyyntikin. Isompi kuva.

HPIM3281. Parikkalaa


16:26 (16:30) Parikkala, myöhästymistä kirittiin kiinni, mutta Parikkalassa odoteltiin 10 min vastaantulevaa P5 -pikajunaa, viimeisiä päiviään liikkeellä sekin. 16:31 olisi ollut lähtöaika normaalisti, matkaan päästiin noin 16:45.

Parikkalan kuvat liittyvät merkintään lomapassimatkalta Pieksämäen ja Joensuun kautta Tikkurilaan.

Lomapassimatka osa 2: Tikkurila-Kouvola-Mikkeli

20:50 Tikkurila, P25 V:27018 [ei] -->> 21:22 Riihimäki

21:35 Riihimäki H315, Sm1 6204
Hikiälle ja Oittiin jäi 1 matkustaja, Mommilassa ei liikettä. Lappilaan ja Järvelään jäi 2 molempiin, Lahdessa junasta poistui viitisen matkustajaa. Viimeisessä osastossa oli tyhjähköä koko matkan.
22:18 Lahti

23:10 Lahti P81

Yöjuna P81 Helsingistä Ouluun Kouvolassa raiteella 1.

HPIM3352, 020605


Helsingin aamupikajunan vaunut raiteella 10.

HPIM3340, 020605

HPIM3337, 020605


01.33 Mikkeli ja kesän ensimmäisen lomapassimatkapäivän päätös, pyöräkin oli tallella Sampon nurkilla.

Yöpikajuna P81 Mikkelissä.
HPIM3355, 030605


Mikkelin kesäöinen asema.

HPIM3357, 030605

29.4.2005

Pursialan rata heinittyy Mikkelissä

Mikkelin rautatieasemalta Pursialan teollisuusalueelle johtava, Saimaan entisiä lahtia hipova rautatienpätkä heinittyy käyttämättömänä. Radalle ei enää 2000-luvun alkuvuosien jälkeen ole ollut yhteyttä muulta rataverkolta, kun Mikkelin ratapihan uudistamisen yhteydessä Pursialaan aiemmin johtanut vaihde kaivettiin pois.

Jos radalle haluaisi saada nyt junan, olisi se siis tuotava paikalle rekka-autolla tai rakennettava muutama kymmenen metriä uutta rataa rautatieaseman puoleiseen päähän. Muutaman kilometrin ratapätkälle on pohdiskeltu jonkinlaista matkailuresiinaliikennettä Pursialaan suunnitteilla olevan Mikkeli-puiston yhteyteen. Hankkeen etenemisestä ei itselläni ole käsitystä, ilmeisesti ollaan lähinnä ajatuksen tasolla ilman konkreettisempia suunnitelmia.

Pursialan rataa Kaihunharjulla keväällä 2005, kuvaussuunta kohti rautatieasemaa. Isompi kuva.

HPIM2688. Pursialan rata


Pursialan rataa keväällä 2005, kuva Kaihunharjulta Pursialan suuntaan. Isompana.

HPIM2676. Pursialan rata


Vaihteita Pursialan puoleisessa päässä. Vasemmalle kaivetaan Mikkelipuiston tulevia puutarharakennelmia, siksi kiskoilla on multapaakkuja. Isompi kuva.

HPIM2554. Rautatie Pursialassa

18.4.2005

Saaren rautatieasema

Otin huhtikuun junamatkalla muutaman kuva Joensuun ja Parikkalan välillä, Parikkalan kunnassa sijaitsevasta Saaren seisakkeesta. Vuoden 2004 loppuun asti Saari oli oma kuntansa, mutta liittyi vuodenvaihteessa Parikkalaan.

Henkilöliikenne Saaren seisakkeella loppuu kesäkuun 2005 alussa. Viimeisinä vuosina asemalla taisi pysähtyä vain yksi Joensuu-Helsinki -välin pikajuna kummassakin suunnassa.

Saaren rautatieasemaa huhtikuussa 2005. Isompi kuva.

HPIM2602. Saaren seisake


Saaren seisakkeen laituri on ainakin riittänyt hyvin pitempienkin junien pysähtymisiin. Isompi kuva.

HPIM2603. Saaren seisake

27.2.2005

U. Saresman busseja

U. Saresma oli Sulkavalla ja Sulkavan ympäristössä toiminut linja-autoliikennöitsijä. Yrityksen perustanut Uuno Saresma aloitti linja-autoliikenteen jo vuonna 1928. Yritys haettiin konkurssiin vuonna 2003, ja lopulta Savonlinja Oy osti U. Saresman koko liiketoiminnan joulukuussa 2003.

Kaupassa Savonlinjalle siirtyivät kokonaisuudessaan toimiluvat, henkilökunta, reitit ja myös bussikalusto. Savonlinjan liikenneneuvos Honkasen mukaan kauppaa oli hierottu jo 2,5 vuotta. Pian kaupan vahvistamisen jälkeen Savonlinja alkoi liikennöidä Saresman entisiä vuoroja omalla kalustollaan.

Saresman vakiovuoroliikenne ei ainakaan Mikkelin ympäristössä vaikuttanut kovin kannattavalta, vuoroja ajettiin vanhalla bussikalustolla ja matkustajia oli useimmiten vähän. Liikenne oli kuitenkin sikäli kattavaa, että Saresma ajoi useimpia Mikkelin suunnan vakiovuorojaan myös viikonloppuisin. Vuorojen siirryttyä Savonlinjalle se karsi piakkoin Saresman linjaliikennettä ja vähensi varsinkin viikonloppuina ajettuja vuoroja.

Saresman vanha kalusto pysyi kaupan jälkeen vielä jonkin aikaa liikenteessä, Honkanen totesi Saresman bussien olevan vanhempia kuin keskimäärin liikenteessä olevat, ja Savonlinja tulee melko pian korvaamaan ne uudemmalla kalustolla. Joskin löytyypä Savonlinjaltakin suunnilleen saman ikäistä kalustoa. Kauppahintaa ei kerrottu.

Uuno Saresma aloitti linja-autoliikenteen jo vuonna 1928. Saresman korjaamohallit Sulkavalla jäävät toistaiseksi Saresman nimiin, aiemmin yhtiö on huoltanut omat bussinsa siellä.

U. Saresman bussi #9, AFM-991, Volvo B9M / Ajokki Victor Mikkelin linja-autoasemalla marraskuussa 2003.

HPIM0X4. U. Saresma #9

HPIM0235. U. Saresma #9


Saresman bussi #4, MEU-504, Volvo B9M / Kutter 9 Mikkelissä, lähdössä Anttolan, Puumalan ja Sulkavan kautta Savonlinnaan marraskuussa 2003.

HPIM0286. U. Saresma nro 4

3.1.2005

Lähijunia pikajunan korvaajina Mikkelissä

27.12.2004: Tätini oli lähdössä Mikkelistä takaisin Helsinkiin iltapäivällä neljän pikajunalla, lähdin saattamaan. Joskaan pikajunaa ei asemalle ilmaantunut, se oli törmännyt hirveen jossakin Kainuun korkeudella ja oli siksi jäänyt useamman tunnin aikataulustaan myöhään.

Tilalla oli kaksi lähiliikenteen Sm-junayksikköä, joita ei Savonradalla oltukaan nähty kaiketi sitten kesän 2003 jälkeen. Junayksiköt hämmästyttivät, mutta ainakin juna kulki aikataulussaan. Kuulemma ihan hyvin oli matkanteko sujunut näinkin. Se, mistä ihmeestä pari Sm-yksikköä oli Pieksämäen korkeudella saatu sopivasti korvaavaksi junaksi, ei selvinnyt. Tavallisestihan lähijunayksiköt eivät Itä-Suomessa aja Kouvolaa pohjoisemmaksi, paitsi Imatralle tekevät piston sunnuntai-iltaisin.

Kuvassa Sm1- ja Sm2 -lähijunayksiköt Mikkelissä 27.12.2004, korvaamassa P80-junaa Oulusta Kuopion ja Kouvolan kautta Helsinkiin. Nokia 3660:n kuvanlaatu ei valitettavasti ole parhaita mahdollisia.

Fokot(06). Lähijuna Mikkelissä

2.1.2005

Rautatieasemat Ikkunapaikalla-blogissa

Aakkosellinen lista rautatieasemista, joista on tässä blogissa kuva ja mahdollisesti muutakin tietoa samalla. Mukana myös satunnaisemmin esitellyt linja-autoasemat.

- Eläinpuisto Zoon seisake (16.12.2007)

- Hammaslahden rautatieasema (11.11.2007)
- Härmän asema heinäkuussa 2004

- Jyväskylän matkakeskus (25.7.2007)

- Mikkeli - Mikkelin matkakeskus aloitti (12.11.2007)

- Muurolan rautatieasema Rovaniemellä (30.3.2008)

- Onkamon rautatieasema (10.6.2005)

- Parikkala - Pikajunia Parikkalan asemalla (3.6.2005)
- Pasila - muutama kuva veturitallien alueelta (12.9.2007)

- Rantasalmi - Rantasalmen aseman ratapihaa kesällä 2002

- Saaren rautatieasema (18.4.2005)
- Savonlinnan rautatieasema sulki ovensa (5.4.2007)

- Taavetti - Uusi juna-aika hiljentää Taavetin aseman (29.8.2006)

- Uudenkylän asema Nastolassa (10.10.2007)

- Voikosken asema kesällä 2001

1.1.2005

Linkit

Muita juna-, rautatie- ja joukkoliikenneaiheisia sivustoja

JOUKKOLIIKENNEAIHEISIA BLOGEJA

HARRASTAJIEN SIVUSTOJA

UUTISET JA KESKUSTELUT

VIRALLISIA TAHOJA

RAUTATIELIIKENTEEN HISTORIAA

Päivitetty: 2.2.2008